start / Näin teet adventtikynttilänjalka puusta

Näin teet adventtikynttilänjalka puusta

Näin teet adventtikynttilänjalka puusta

Inspiraatio

Vaikka puu onkin pääasiassa lämmönlähde, meille, jotka nautimme puun romanttisesta tunnelmasta, on mukavaa käyttää halkoja myös muuhun. Sisustukseen esimerkiksi. Hyvin halkaistu halko toimii täydellisesti luonnollisen adventtikynttelikön pohjana. Kuinka ihanaa olisikaan vihdoin saada puuta keskelle pöytää!

Näin teet oman adventtikynttilänjalka

Valitse kaunis halko, jossa on mahdollisimman suora halkaisupinta ja mielellään kuorta toisella puolella. Tasoittele tarvittaessa pintaa talttaa käyttäen, jotta kynttelikkö pysyy mahdollisimman tukevasti pöydällä.

Poraa neljä reikää, joiden halkaisija on noin 20–25 mm ja syvyys suunnilleen sama. Varmista, että halko on hyvin tuettuna poratessasi, jotta se ei pyöri ja aiheuta vahinkoa. Samansyvyisten reikien tekemiseen voi olla hyvä merkata pora esimerkiksi teipillä.

Jos sinulla on jo kynttilät, voit sovittaa reikien halkaisijan niihin, mutta muista jättää tilaa myös kynttilänpidikkeelle. Valmiita metallisia pidikkeitä voi ostaa, mutta voit myös käyttää useampaa kerrosta foliota. Metalliteippi toimii myös mainiosti.

Koriste

Koristelun saat keksiä itse. Kuuset, sammal, oksat ja muu jouluinen rekvisiitta sopivat toki hyvin. Itse suosimme ehkä kuitenkin halkoa sellaisenaan – se on kaunis ihan sellaisenaan!

Ps. Muista, että monet tulipalot alkavat adventtikyntteliköistä. Ole varovainen äläkä koskaan jätä palavia kynttilöitä ilman valvontaa. On myös olemassa palosuojaus-suihketta, jota voi käyttää esimerkiksi, jos haluaa olla erityisen varovainen.

Samankaltaisia artikkeleita

Artikkelit

Tee itse kaunis ovikranssi kuusesta ja omenoista